ProZ.com translation contests »
Third ProZ.com Translation Contest » English to Finnish » Entry by Jussi Rosti

Source text in English

Translation by Jussi Rosti (#846)

The problem of being awkward with introductions is not, for many, an “unusual situation.” You may find that you are often uncertain about whether to introduce someone using their first name, last name, or both; about whether to use a qualifier (“this is my friend, ______”); even about whether or not it is in fact your responsibility to introduce two people in a given situation. But all of this is small potatoes compared with the seemingly inevitable mingling nightmare of having to introduce someone whose name you have forgotten.

It’s one thing to forget someone’s name if you’ve met them only once or twice, or if you haven’t seen them in a while. But all too often it’s someone whose name you really should know, and who is going to be insulted to find out you don’t. In other words, a faux pas in the making.

This is absolute agony when it happens, and I’ve watched hundreds of minglers try to deal with different ways, ranging from exuberant apology (“Oh GOD, I’m so sorry, JEEZ, wow, I can’t believe I’ve forgotten your name!”) to throwing up their hands and walking away. But there are better ways to deal with this kind of mental slip. Next time you draw a blank while making introductions, try the following ploy:

Force them to introduce themselves. This is the smoothest and most effective way to handle your memory lapse. When it’s done well, no one will ever suspect you. If you have forgotten one person’s name in the group, turn to that person first and smile. Then turn invitingly to a person whose name you do remember and say, “This is Linden Bond,” turning back casually toward the forgotten person. The person whose name you haven’t mentioned yet will automatically (it’s a reflex) say “Nice to meet you, Linden, I’m Sylvia Cooper,” and usually offer a hand to shake.
Monet meistä tuntevat itsensä kömpelöiksi joutuessaan esittelemään ihmisiä toisilleen. Saatamme useinkin huomata olevamme epävarmoja, pitäisikö joku esitellä etunimellä, sukunimellä vai sekä että, pitäisikö hänet määritellä jotenkin ("tämä on ystäväni ______"), ja saatamme pohtia jopa sitä, että onko ylipäätään meidän velvollisuutemme esitellä tietyt kaksi ihmistä toisilleen kyseisessä tilanteessa. Kaikki tämä on kuitenkin pientä verrattuna siihen sosiaaliseen painajaiseen, joka syntyy silloin, kun joudumme esittelemään jonkun, jonka nimen olemme unohtaneet.

Ei siinä vielä mitään, jos unohdamme jonkun sellaisen henkilön nimen, jonka olemme tavanneet vain kerran tai kaksi tai jota emme ole nähneet pitkään aikaan. Aivan liian usein kyseessä on kuitenkin henkilö, jonka nimi meidän todellakin pitäisi tietää ja joka loukkaantuu huomatessaan, että olemme unohtaneet sen. On siis syntymäisillään pahemman luokan etikettivirhe.

Tällainen tilanne on aivan kammottava katastrofi. Olen nähnyt satojen kutsuvieraiden yrittävän selvitä tilanteesta erilaisin tavoin, jotka ovat vaihdelleet ylenpalttisista anteeksipyynnöistä ("Voi LUOJA, anteeksi nyt kauheasti, huh, huh, uskomatonta, etten saa nyt päähäni sinun nimeäsi!") aina siihen, että esittelijä nostaa kädet ilmaan ja kävelee paikalta. Tällaisesta muistamattomuudesta voi kuitenkin selvitä sujuvamminkin. Ensi kerralla, kun aivosi lyövät tyhjää esittelytilanteessa, kokeile seuraavaa metkua:

Pakota henkilö esittelemään itse itsensä. Tämä on sulavin ja tehokkain tapa hoidella muistikatkos. Ja kun hoidat homman hyvin, kukaan ei edes epäile sinua. Jos olet unohtanut ryhmässä olevan henkilön nimen, käänny häntä kohti ja hymyile. Katsahda sitten kutsuvasti jonkun sellaisen henkilön puoleen, jonka nimen muistat, sano: "Tämä on Sampo Pankki", ja käänny rennosti unohtamasi henkilön puoleen. Henkilö, jonka nimeä et vielä maininnut, sanoo automaattisesti (tämä on refleksi): "Hei, Sampo, hauska tutustua. Minä olen Marketta Hämäläinen", ja ojentaa yleensä kätensä.