Englannin talvet olivat ennen kylmiä. Meillä - etenkin vanhemmillani - oli tapana viettää talvet painiotteluja katsellen. Lauantai-iltapäivisin mustavalkoisista televisioista katsotut painiottelut toivat hetkeksi eloa ja väriä heidän muuten harmaaseen arkeensa. Heidän työhaalarinsa, vuosikausia vaihtamatta ollut sohvakangas ja nyt jopa heidän muistonsa entisestä elämästä ennen Englantiin tuloa olivat kauhtuneet. Vanhempani, koko heidän sukupolvensa, vaihtoivat parhaat vuotensa tehtaiden oravanpyörään huonolla palkalla. Heidän elämäänsä tahdittivat raadanta, vääntyneet selkärangat, krooniset niveltulehdukset ja irti repeytyneet kädet. He kestivät kivun huulta purren. Muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. He yrittivät olla ajattelematta työtoverien ivailua, he yrittävät olla ärsyyntymättä esimiesten tyhjänpäiväisestä leikinlaskusta ja intialaisten naisten oli lisäksi yritettävä sietää mukisematta aviomiehiltään saamansa läimäytykset. He oppivat elämään kivun kanssa, he pakottivat itsensä kestämään vihlovat kivut käsivarsissa, kivut kuluneissa lonkkanivelissä, liian monen ompelukoneen yli kumarruksissa vietyn vuoden aiheuttamat selkäkivut, vaatteiden käsinpesusta känsöittyneet rystyset sekä miestensä vanhoilla alushousuilla keittiön lattian kuuraamisesta aiheutuneet kihtipolvet.

Kun vanhempani viettivät lauantai-iltapäivät katsellen televisiosta painia kardemumma-maitoteen kera, he halusivat, että heitä viihdytetään; he halusivat nauraa. He halusivat myös, että hyvä voittaisi kerrankin pahan. He halusivat, että rehentelevä öykkäri saisi opetuksen. He rukoilivat, ettei tatamilla tuplasormilukon taltuttamana makaava tai munuaisiaan tuskissaan pitelevä hyvä painija alistuisi. Kunpa hän vain kestäisi vielä hetken, kestäisi kivun ja selviäisi erän loppuun asti. Jos hän onnistuisi hänellä olisi mahdollisuus voittaa, kun ottaa huomioon millaisesta painista oli kyse. Voitto oli kuitenkin vain tasoitusvoitto. Uupunut voittaja kykeni hädin tuskin vilkuttamaan väkijoukolle. Voitossa oli ennen kaikkea kyse selviytymisestä.

Talvet Englannissa olivat kylmiä. Perheenjäseneni, erityisesti vanhempani, viettivät talvet katsoen painia televisiosta. Heidän lauantai-iltapäivisin mustavalkotelevisiosta katsomansa painiottelut toivat heidän muuten värittömään arkeensa hetkeksi väriä ja elämää. Heidän työhaalarinsa olivat haalistuneet, heidän vuosia käytössä olleet sohvanpäällisensä olivat haalistuneet - jopa heidän muistonsa siitä, keitä he olivat ennen Englantiin muuttoaan olleet, olivat haalistumassa. Vanhempieni sukupolvi hukkasi parhaat vuotensa tehden raskasta työtä tehtaissa huonolla palkalla. Heidän elämänsä oli puurtamista, selkärankavammoja, kroonista reumatismia ja irtileikkautuneita käsiä. He kestivät kivut huultaan purren. Heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. He yrittivät olla kiinnittämättä siihen huomiota, olla välittämättä työtovereiden negatiivisista kommenteista, provosoitumatta työnjohtajien naurusta ja - intialaisten naisten tapauksessa - olla hermostumatta kun heidän aviomiehensä löivät heitä. Kestä kivut, he sanoivat itselleen, älä välitä kivuista - kivuista käsivarsissa, lonkkanivelten kolotuksesta, vuosikausia kestäneestä ompelukoneiden yli kumartumisesta johtuvista selkäkivuista, käsipyykistä tulleista känsäisistä rystysistä ja polvien reumakivuista, jotka olivat seurausta keittiön lattian kuuraamisesta heidän miestensä vanhoilla alushousuilla.

Kun vanhempani asettuivat katsomaan painiotteluita lauantai-iltapäivisin kupillinen maidolla höystettyä kardemummateetä kädessään, he halusivat viihdettä. He halusivat nauraa. He halusivat samalla kuitenkin myös hyvän kerrankin voittavan pahan. He halusivat ylpeän, uhottelevan tyrannin saavan ansionsa mukaan. He rukoilivat, ettei kanveesissa makaava altavastaaja vastustajan sormilukossa tai munuaisiaan tuskissaan pidellen antaisi periksi. Jos hän vain kestäisi vielä vähän pidempään, sietäisi kivut, taistelisi loppuun asti. Jos hän vain pystyisi siihen, hän varmasti voittaisi - kuten painissa usein kävi. Voitostakin oli kuitenkin maksettava hintansa. He näkivät ottelun lopulta voittaneet altavastaajat kehässä täysin uupuneina, hädin tuskin kykeneväisinä edes vilkuttamaan yleisölle. Eloonjäänti oli heidän voittonsa.

Talvet tapasivat olla kylmiä Englannissa. Me, varsinkin vanhempani, vietimme niitä painia katsellen. Paini, mitä he katsoivat mustavalkoisista televisiolaitteistaan lauantai-iltapäivisin, edusti lyhyttä elämän ja värin tunkeutumista heidän muuten niin yksiväriseen elämäänsä. Heidän työasunsa olivat haalistuneet, sohvan päällys – moneen vuoteen vaihtamaton – oli haalistunut, ja heidän muistonsa niistä ihmisistä, joita he olivat olleet ennen Englantiin tuloaan, olivat nekin haalistumassa. Vanhempani, koko heidän sukupolvensa, ahersivat elämänsä parhaat vuodet raataen tehtaissa kehnoilla palkoilla. Elämä oli uurastusta vääntynein selkärangoin, kroonisin niveltulehduksin, vammaisin käsin. He purivat hampaansa yhteen ja kestivät tuskan. Heillä ei ollut siihen vaihtoehtoja. Mielessään he yrittivät katkaista - olla huomaamatta työtoveriensa solvaukset, olla vastaamatta esimiesten lipeviin kotkotuksiin, ja intialaisten naisten tapauksessa, olla valittamatta aviomiestensä läimäytellessä heitä. Kestä piina, he kehottivat itseään, voita tuska — viiltävät kivut käsivarsissa, kuluneissa lantionivelissä, selän kouristukset johtuen liian monen vuoden kyyristymisestä ompelukoneiden ylle, vaatteiden käsin pesun seurauksena känsäiset rystyset, reumaattiset polvet keittiön lattian hankaamisesta miestensä vanhoilla alushousuilla.

Kun vanhempani asettuivat katselemaan painia lauantai-iltapäivisin, käsissään kupilliset maitoista kardemumma-teetä, he halusivat tulla viihdytetyiksi, he halusivat nauraa. Mutta he halusivat myös, että hyvä kaveri, edes kerran, voittaa roiston. He halusivat kerskuvan, kiljuvan sortajan saada opetuksensa. He rukoilivat, ettei hyvä kaveri, joka virui kanveesilla kahden sormen lukitusotteessa tai tuskissaan munuaisiaan painellen, luovuttaisi. Kunpa hän vain jaksaisi vielä vähän pidempään kestää tuskaa, loppuun saakka. Kun hän vain tekisi tämän, niin painin ollessa mitä se on, hänellä olisi mahdollisuus voittaa. Se olisi kuitenkin vain osittainen voitto. Lopen uupunut voittaja jaksoi tuskin heilauttaa kättään katsojille. Voitossa oli etupäässä kyse eloonjäämisestä.